Viimeinen (toivottavasti siis viimeinen) viikonloppu ennen muuttoa oltiin ahkeria. Lauantaina alotettiin jo siivoilu ja nyt toivotaan, että listamies todellakin sahailee listat olkkarissa, jota ei siivottu, eikä sotke meidän kaappeja ja makkareita. Samalla Ville asenteli tietoliikennekaapeleita ja maalasi oman huoneensa (teknisentilan) lattian kauniin valkoiseksi.
Sunnuntaina sitten leikittiin asentajia taas vähän lisää. Paikalleen pääsi kylppäriin peilikaappi ja sen valo sekä vessapaperirullateline. Veskiin tuli myös tuo jälkimmäinen. Eteiseen löysi paikkansa naulakko, enää ei tartte nakata lähimmän laatikon päälle takkeja sisälle tullessa.
Saunaan viimeistely töitä tekemään tulevalle miehelle jätettiin 18 osainen palapeli nimeltä Saunanlauteet. Mie en siitä ehkä ihan kunnialla suoriutuis, mutta jospa hän osaa asiansa. Paketti siis purettiin, kun lauteetkin saivat nyt pintaansa kirkkaan saunavaha suojan.
Ulos saatiin myös numerokyltit, siis oven seinään ja tienhaaraan talonumerot pelastushenkilöstöä varten. Ilman niitä ei muutolupaa tulis kuulema herumaan. Ne on tällä hetkellä melko hepposet patentit, jospa tuota vielä joskus (viimestän ku nuo liukenee sateen mukana) sais laitettua vähän pysyvämmät.
Varmaan jotain muutakin pientä (tai suurta, Ville siellä ainakin niin paljo oli, että varmasti teki vaikkas sun mitä, mitä mie en nyt muista/edes tiedä) sinne on nyt vkl aikana värkätty. Jospa sitä jo viikon päästä sielä asuttais. Melkosta hurjaa!
Hyvin meni kaikki <3
VastaaPoista-äiti