Nyt ne on saatu, avaimet käteen! Tosin ovia niihin avaimiin vielä ei ole näkynyt, toivottavasti siis rakentaminen ei ihan tähän jää :D
Tontilla on edistytty huimasti. Maassa alkaa olla melko lailla valmiina jätevesihommat ja immeytyskentät.
Tällä viikolla myös designtalon poppoo on käynyt tekemässä meille perustukset! Nyt jopa näyttää siltä, että sinne ois joku talo tulossa :) Tänä viikonloppuna on aurinko hellinyt talkooväkeä, yksi jos toinenkin niistä on tainnut ittensä polttaakin. Sokkeli on kuitenkin saanut sisäänsä hiekkaa sekä ympärillensä salaojia ja styroksia eristeeksi.
Tokkiinsa hyvänä kaivurin apurina on toiminut myös meidän pikku duraceli, mutta valitettavasti suurin osa sen kaivamasta hiekasta on tainnut mennä mun kenkiin...
Melko hurjaa, enää ei ole montaa viikkoa että taloon saadaan seinätkin!
Ps. Me muutetaan mustikkamettään! <3
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
tiistai 10. heinäkuuta 2012
Huups
Kuvia aikoin ottaa aikaa sitten, tai no joo. Ohan niitä otettu, mutta ei laitettu tänne. Noh, niitä mulla ei just nyt tässä ole, mutta voin kertoilla mitä on tehty.
Jätevesisäiliötäsuodattamoamikäonkaan ei oo varmaan vielä laitettu maahan, mutta senpä ehtii. Viemäriputket on kyllä paikallaan. Perustukset voi tulla, kaikki siis niitä varten valmiina. Toimitusajaksi sanottu 20.-26.7. eli vielä hetken joutuu odottamaan.
Tänään postissa tulikin sitten monta isoa kuorta. Tuli LVI-piirrustuksia, sähköpiirrustuksia ja kaluste-esitteitä. Nyt siis pitäis alkaa päättämään, minne haluaa pistorasioita (joka paikkaan!) ja mimmoset kiintokalusteet tahtoo. Valinnan varaa on vaan liikaa, saa nähä miten käy tämän tytön hermoille... Onneksi niitäkään ei kuitenkaan tartte yksin valita ja päättää :)
Tämmöstä tällä kertaa!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)