Työmaalla on taas tapahtunut joulun ja uudenvuoden taukojen jälkeen. Lattiaan alko tulla laminaattia, viimeiset laatat löysi paikalleen ja sähköhommia tehty. Tässäpä sitten jotain kuvia.
Vessa sai välitilalaattansa. Nämähän me oltiin jo reippaana viety pois työmaalta, kun laattamies aamulla ennen kahdeksaa soitti, että missäs on laatat. Onneksi ne sitten saatiin appiukon toimesta takas raksalle. Samaa laattaa ku kylppärin seinät. Vessassa on myös kattolamppu, joka tosin tässä ei näy.
Keittiöön on tullut kans valoa. Lisäksi myös uuni ja liesitaso on löytänyt paikkansa. Tuon pahvin alla on myös laminaatti... Ekassa kuvassa sitä vähän näkyy, mutta eipä taas oikein kuva anna oikeaa vaikutelmaa väristä. Noh, jotain tuohon suuntaan siis on.
Kylppäri ja sauna on saaneet myös valoa, sauna lisäksi kiukaan. Kylppäriin on myös laitettu viimeiset silikoonit jne. Sauna käytiin viime vkl itte käsittelemässä saunasuojalla. Lattialla paketissa odottaa vielä käsittelyä ja asentamista lauteet. Kodinhoitohuoneeseen on kans tullut kattoon ja välitilaan lamput. Ihanaa, ku talossa on valoja :)
Melko paljon kampetta vielä odottaa paikalleen pääsyä. Huomenna lattiamies tulee laittamaan laminaatit viimeisiin kolmeen makkariin ja ens viikolla viimeistelijä tulee tätä läjää laittelemaan paikalleen. Kodinkoneita, listoja, karmeja ja ovia vielä odottelee vinot pinot paikalleen pääsyä.
Niin joo ja ulkovalot löytyy myös, samoin toimiva ovikello :)
Niin ja siis tuossa lattialla on tosiaan pahvia joka puolella, paitti ihan reunoissa. Näyttää kahelta eri väriltä, koska taitaapi vaan olla eri päin toisessa kohtaa. Ei siis sen värinen oo lattia mitä vaikka noissa vikoissa kuvissa on.
Huippua! H-hetki lähestyy huimaa vauhtia....
VastaaPoista-äiti